Harrastamisen Suomen mallin hankekoordinaattori Tiia Turunen kertoo koululaiskyselystä, jolla kartoitettiin joensuulaisten 1.–9.-luokkalaisten harrastustoiveita ja miten koululaisten toiveita voi hyödyntää yhdistyksen toimintaa suunniteltaessa.
Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta JANE:n sihteeri Anne Pyykkönen kertoo tulevista koulutuksista mm. hallitustyöskentelyyn, taloushallintoon, tapahtumien järjestämiseen ja toiminnan näkyväksi tekemiseen liittyen.
Joensuun järjestötapaamiset ovat kaikille järjestötoimijoille avoimia tilaisuuksia, joissa tiedotetaan ajankohtaisista asioista sekä herätellään keskustelua järjestöjen ja kaupungin välisestä yhteistyöstä. Joensuun kaupunki ja järjestöt kokoontuvat säännöllisesti vähintään kaksi kertaa vuodessa.
Ennen järjestötapaamista on mahdollista tutustua opastetusti Sirkkalan liikkumiskeskuksen tiloihin. Kokoontuminen liikkumiskeskuksen aulassa klo 15.30 (Sirkkalantie 12 B).
Ohjelma
15.45 Kahvitarjoilu Pielisjoen koululla
16.15 Tilaisuuden avaus & lyhyt esittäytymiskierros
16.25 Kaupunginjohtajan tervehdys, Jere Penttilä, Joensuun kaupunki
16.40 Ajankohtaista Joensuun kaupungilta
- Ajankohtaista järjestöavustuksista (mm. asukasosallisuuden avustukset, nuorisoavustukset)
- Uusien joensuulaisten illat & yhteistyö järjestöjen kanssa
17.00 Mikä koululaisia kiinnostaa ja miten huomioida tämä yhdistyksen toiminnassa? Tiia Turunen, hankekoordinaattori, Joensuun kaupunki
17.15 Koulutusta yhdistysten perustoimintaan, Anne Pyykkönen, Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta JANE
17.20 Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen ESR+ -hankehaut 2024, Teija Sivonen, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys
17.25 Seuraavasta tapaamisesta sopiminen & tilaisuuden päätös
Pielisjoen koululle saapuvia pyydetään ilmoittautumaan viimeistään 20.2.2024 kahvitarjoilun vuoksi sähköisellä ilmoittautumislomakkeella.
Sisäänkäynti Pielisjoen koululle pääovesta, ovessa lukee auditorio. Parkkipaikka löytyy koulun takaa Sirkkalantien varrelta.
Tapaamiseen on myös mahdollista osallistua Teamsin kautta napauttamalla tätä linkkiä.