Yksilöllinen ja ryhmämuotoinen liikuntaneuvonta lisää merkittävästi ikäihmisten liikkumisen määrää ja parantaa fyysistä toimintakykyä, ilmenee Joensuun kaupungin liikuntapalveluiden hankkeen alustavista tuloksista. Jatkossa liikuntaneuvonnasta on tarkoitus luoda pysyvä osa Pohjois-Karjalan kuntien palveluja asukkaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tueksi.
Liikuntaneuvonta on elintapojen muutoksen tueksi tarkoitettu palvelu, joka tarjoaa tukea liikkumisen aloittamiseen ja liikunnallisen elämäntavan omaksumiseen. Palvelu on tarkoitettu henkilöille, jotka liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän, ja sen sisältö määräytyy asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Kuntien tarjoama liikuntaneuvonta on asiakkaille pääosin maksutonta.
Hankkeesta rohkaisevia tuloksia Joensuussa
Joensuun kaupungin liikuntapalvelut on kolmen vuoden ajan järjestänyt ikäihmisille yksilöllistä ja pienryhmämuotoista liikuntaneuvontaa Itä-Suomen aluehallintoviraston ja Suomi liikkeelle -ohjelman kehittämisavustuksen tukemana. Liikuntaneuvontaan on hankkeen aikana ohjautunut 130 asiakasta, joista noin puolet hyvinvointialueen kautta, muun muassa ikäneuvolan terveydenhoitajilta ja fysioterapeuteilta.
Hankkeen tulokset ovat olleet erittäin rohkaisevia, toteaa hankekoordinaattorina työskentelevä Antti Korhonen.
– Noin puolen vuoden mittaisen liikuntaneuvontaprosessin aikana asiakkaat ovat lisänneet reipasta liikkumista keskimäärin 74 minuuttia viikossa. Lisäksi lihaskuntoharjoittelun määrä on kasvanut. Monilla asiakkailla on mitattu parantuneita tuloksia muun muassa puristusvoimassa, jalkojen lihasvoimassa ja tasapainossa, Korhonen kertoo.
Hankkeen kokemusten pohjalta kehitetään mallia liikuntaneuvonnan tulevaan järjestämiseen Joensuussa. Palvelua voivat kaupungin omien liikuntapalveluiden lisäksi tarjota esimerkiksi oppilaitokset tai kansalaisopisto, ja liikuntaneuvojat tekevät tiivistä yhteistyötä myös hyvinvointialueen ammattilaisten kuten fysioterapeuttien kanssa.
– Tavoitteena on etenkin ikääntyvien kuntalaisten terveyden, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kokonaisvaltainen paraneminen, Korhonen toteaa.
Palvelua laajasti tarjolla maakunnassa
Valtakunnallisiin suosituksiin pohjautuvaa liikuntaneuvontaa tarjoaa jo valtaosa Pohjois-Karjalan kunnista, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Pääasiassa neuvonta on suunnattu aikuisille, mutta joissakin kunnissa mukana on ollut myös perheitä ja nuoria.
Liikuntaneuvontaa toteutetaan Suomi liikkeelle -ohjelman kehittämisavustuksen tuella Joensuussa, Tohmajärvellä, Outokummussa ja Polvijärvellä sekä Kiteellä, jossa työskentelee elintapaohjaaja. Kunnan peruspalveluiden osaksi liikuntaneuvonta on vakiintunut Kontiolahdessa, Juuassa, Liperissä ja Ilomantsissa. Toiminta on alkamassa myös Lieksassa.
– Kuntien liikuntaneuvojille on perustettu oma verkosto, joka tukee valtakunnallisten suositusten mukaista käytännön työtä, kertoo Pohjois-Karjalan Liikunnan terveysliikunnan kehittäjä Katri Hirvonen.
Myös hyvinvointialueen fysioterapeutit toteuttavat liikuntaneuvontaa osana työnkuvaansa kaikilla sote-toimipaikoilla. Hyvinvointialueen liikuntaneuvonta on kohdennettu erityisesti asiakkaille, joilla liikkumattomuuden lisäksi on muitakin terveyshaasteita kuten tyypin 2 diabetes tai sepelvaltimotauti.
Lisäksi Joensuussa korkeakouluopiskelijoille on tarjolla liikuntaneuvontaa Sykettä-korkeakoululiikunnan järjestämänä. Yli 65-vuotiaille Joensuun seudun kansalaisopisto puolestaan tarjoaa ryhmämuotoisia liikuntaneuvonnan kursseja.