Miksi Joensuu?
Muuta meille – Miksi Joensuu?
Miksi Joensuu?
Helppo hengittää
Leppoisuus, vieraanvaraisuus ja välittömyys. Nämä kolme sanaa kuvaavat Joensuuta. Vartin kaupungissa ei tarvitse jonottaa ruuhkissa, hiihtolatu löytyy ikkunan alta ja lasten kouluissa ja hoitopaikoissa riittää sitoutuneita aikuisia. Kaupungin arvot lähtevät yhdessä toimimisesta, Joensuussa kaikki ovat hyväksyttyjä sellaisina kuin ovat. Joensuulaisten kanssa on helppo tulla toimeen. Siksi meillä on helppo hengittää!
Muuta meille – Ihmiset tekee Joensuun
Ihmiset
Mistä karjalaisen ihmisen tunnistaa? No siitä, että iloinen pölötys kuuluu korttelin päähän, vaikka hän kulkisi keskenään! Joensuu on iloisen pölinän pääkaupunki, jossa elää rehevä elämänmeno. Joensuulaiset suhtautuvat kanssaeläjiin maanläheisesti, eivätkä tee itsestään suurta numeroa. Pörssipomot ja työttömät sopivat sovussa samaan pesiskatsomoon.
Joensuussa osataan tehdä asioita yhdessä. Vaikka keskustelu voi olla kipakkaa, lopulta puhalletaan yhteiseen hiileen. Ystävällisyys, avuliaisuus ja vieraanvaraisuus kulkevat joensuulaisten geeneissä. Joensuun tuntee äkkiä kodiksi.
Joensuulaisesta luonteesta voi lukea Visit Joensuun verkkosivujen Joensuun tarinasta.
"Joensuussa ehdottomasti parasta on ihmiset. Missään muualla ei ole samanlaista moikkailukulttuuria – täällä on ihan normaalia että bussikuski moikkaa iloisesti ja kuskille huikataan kiitokset bussista noustessa."
Tuore paluumuuttaja
Muuta meille – Joensuu on lähiliikkujan ja retkeilijän paratiisi
Luonto
Jos suomalainen luonto ahdistaa, on silloin hyvä pysyä Joensuusta kaukana. Täällä lähin marjapuska on aina nurkan takana. Lähiseudulta löytyy neljä kansallispuistoa, Kolille pääsee pyräyksessä ja kaupunkia halkoo komea Pielisjoki. Joensuu on Euroopan metsäpääkaupunki, eikä syyttä. Harrastit sitten maastopyöräilyä, vaeltamista taikka metsästystä, meillä riittää kuljettavaa yhdeksi elämäksi.
Joensuu on lähiliikkujan ja retkeilijän paratiisi. Pidemmillä reiteillä voi tutustua pohjoiskarjalaisiin vaaramaisemiin tai komeisiin koskiin. Päiväretkikohteita taukopaikkoineen löytyy lisäksi ympäri kaupunkia. Tulta tuijottamaan pääsee vaikkapa lasten kanssa fillarilla.
”Ihan parasta kun voi asua vartin matkan päässä keskustasta, mutta kotiovelta pääsee suoraan metsään, josta löytyy mustikkaa ja talvella hiihtoladut.”
Entinen pääkaupunkiseutulainen
Ländärisivu, tyhjä väli
Muuta meille – Joensuu on moderni opiskelijakaupunki
Vireä kaupunki
Joensuu on moderni opiskelijakaupunki, jonka vetovoima kasvaa jatkuvasti ja kehityksen suunta on innokkaasti ylöspäin. Yliopiston ja ammattikorkeakoulun kaupunkiin tuomat nuoret aikuiset puskevat paikkakuntaa pysymään liikkeessä ja pitämään katseen tulevaisuudessa.
Kaupungissa on runsas kulttuuritarjonta ja vilkas ravintola- ja yöelämä. Joensuu on elävän musiikin keskittymä, jossa järjestään valtavasti tapahtumia. Kaupungissa pelaa useita pääsarjatason joukkueita ja puitteet urheilulle ovat upeat.
”Yllätti kaikkien tilaisuuksien määrä, kuinka paljon täällä järjestetään kaikkea. Tykkään kuitenkin siitä, että täällä on säilynyt iloisuus ja avoimuus, vaikka kaupunki onkin iso.”
Töihin tullut
Ländärisivu, tyhjä väli
Muuta meille – Leppoisa elämänrytmi
Leppoisa elämänrytmi
Joensuu on vartin kaupunki, jossa kaikki on lähellä. Kaupungissa on panostettu voimakkaasti pyöräilyyn. Monet pitävätkin Joensuuta Suomen parhaana pyöräilykaupunkina. Joensuussa sanotaan, että ruuhka on kerran päivässä ja sekin kestää pisimmillään kymmenen minuuttia. Meillä ei ole tarvetta käyttää päivän kalliita tunteja ratikasta toiseen juoksemiseen. Jää aikaa olemiseen.
Kiireettömyyden havaitsee myös joensuulaisesta palvelukulttuurista, joka on omalla tasollaan. Meillä ei kiristellä, vaan kohdataan ihminen aidosti.
”Parhaiten jäi mieleen, kun hotellin respassa ja taksissa ihmiset rupatteli ja kyseli ihan aidosti kiinnostuneina, vaikka koko kaupunki oli täynnä sakkia!”
Festareilla vieraillut
Ländärisivu, tyhjä väli
Muuta meille – Joensuun arvot
Arvot
Joensuun kaupunki päivitti arvonsa vuonna 2021. Arvojen määrittämiseen osallistui suuri joukko kaupunkilaisia, kaupungin työntekijöitä ja kaupunginvaltuutettuja. Yhdessä tekemällä varmistimme, että arvomme ovat aidosti jaetut.
Joensuussa toimimme yhdessä, yhdenvertaisesti, rohkeasti ja kestävästi
Ihmiset tekevät Joensuun. On monta tapaa olla joensuulainen. Kunnioitamme toisiamme ja annamme jokaisen elää omannäköistään elämää. Kohtelemme kaikkia ihmisiä oikeudenmukaisesti. Toivotamme kaikki ihmiset tervetulleeksi.
Joensuussa kuuntelemme toisiamme. Rakennamme kaupunkiamme ja palvelujamme niin, että ne palvelevat joensuulaisia mahdollisimman hyvin. Meitä on helppo lähestyä ja teemme asiat yhteistyössä. Päätöksentekomme on avointa ja läpinäkyvää.
Yhdessä tekemällä uskallamme kokeilla ja luoda uutta. Kaikkea toimintaamme leimaa jatkuvan kehittämisen periaate ja näytämme suuntaa meille tärkeissä asioissa.
Varmistamme kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja kaupunkimme tulevaisuuden toimimalla taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävästi. Joensuu on turvallinen paikka asua. Elämme upean luonnon ympäröimänä ja vaalimme sen säilymistä myös tuleville sukupolville.
”Ihmiset, ihmiset tekevät Joensuun”
Kansliapäällikkö Jenni, Joensuun kaupunki
Muuta meille, footerin otsikko
Helposti Joensuuhun -hanke
Muuttoagentti-palvelua on kehitetty Joensuun kaupungin ja Business Joensuun yhteisessä Helposti Joensuuhun –hankkessa vuosina 2023-2024. Hanketta on rahoittanut Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto AKKE-rahoituksella.
Hankkeessa on myös kehitetty kaupungin muuttajamarkkinointia, kokeiltu erilaisia tilaisuuksia uusille joensuulaisille sekä tehty yhteistyötä monien eri toimijoiden ja alueen työnantajien kanssa. Autamme muuttajia niin Suomesta kuin ulkomailta ja kv-osaajille käytössä ovat myös International House Joensuun palvelut.
Otamme myös mielellämme ideoita vastaan, miten Joensuuhun muuttamisesta voitaisiin tehdä vieläkin helpompaa ja millä tavoin voimme ottaa uudet joensuulaiset entistäkin paremmin vastaan ja osaksi kaupunkiamme.